Perjantaipulinoita
Syksy on joko tulossa tai jo vahvasti päällä sillä kökin kotona perjantai-iltana tietokoneen ääressä ja tunnen oloni varsin mukavaksi, joskin hieman hämmentyneeksi. Pian lienee talvi-unien aika, joille vaivun heti kun päivät kulkevat eteenpäin ilman että yksikään auringonsäde sipaisee pehmoisen untuvaista poskeani.

Syksyn saapumisen tunnistaa myös siitä, että kaihoan tasaisin väliajoin, eli tavallisimmin lauantai-ilta kello 18 - sunnuntaipäivä kello 15 parisuhteen auvoisaa lämpöä. Luin hiljattain jopa avioliittoleiriä käsittelevän artikkelin alusta loppuun, joskin koin merkittävää pahoinvointia lukukokemuksen jälkeen. Keskiluokkainen tyyppiparisuhde kapeine katsantokantoineen ja köyhine elämineen on viimeinen suo johon aion pompata. Elämäni budjetti on nimittäin jo niin tiukilla, että pienikin lisäköyhtyminen aiheuttaa lopullisen konkurssin.

Olen kuitenkin harjoitellut jo jonkin aikaa sitoutumista, sillä hankin taannoin bonsaipuun, joka vaatii päivittäistä huomiota. Ellei kasville tarjoile päivittäin vettä se heittää nopeasti veivinsä. Rehu on punkannut kanssani elävänä jo nelisen kuukautta, joten luulisin hiljalleen olevani valmis täysipainoiseen ja vakavaan ihmissuhteeseen.

Näihin elämänmullistaviin pariin suhteeseen minulla on tietysti jo muutama kandidaatti katsottuna. Koska aikomukseni on päästä oikein pirun vakavaan ihmissuhteeseen, josta on siis leikki kaukana, olen valinnut kandidaattien valloitukseen hitaan ja asiallisen hymyttömän lähestymistavan. Syksyn kylmät tuulet näyttänevät tuoko tarkkaan hiottu strategiani tulosta.

Puista putoilevat lehdet ovat saaneet ajatukseni leijailemaan myös asioihin joihin tavallisesti siirryn vasta marraskuun tietämissä. Hätkähdin tänään, kun huomasin pohtivani kuinka erään alan luennoitsijat saavat aina taottua puoli tuntia täyttä asiaa yksittäisistä tylsän näköisistä nuolikaavioista, jotka minä yleensä ylitän hirmutentteihin lukiessani yhtä sujuvasti kuin aitajuoksijat radalle asetetut esteensä.

Oppineita ja viisaita ihmisiä on ilo kuunnella, mikäli heidän asenteensa oppilapsiin on normaalin neutraali tai ihannetapauksessa kiinnostuneen kannustava. Innostus ja arvostus ilmeisenkin sivistyneitä ihmisiä kohtaan vaihtuu nopeasti sääliksi, mikäli heidän supliikkinsa ”vähempiosaisia” kohtaan on avoimen tuomitsevaa, tai konservatiivisblogistanilaiseen tapaan juntahtavan vihamielistä. Muistakaa toverit aina, että älykäs vittuilu on vaikea taidemuoto, jonka vain harvat meistä hallitsevat ;)

- posted by Mirjami @ perjantai, elokuu 29, 2003

 
Victoria
Victoria saapui tänään Suomeen. En käynyt moikkaamassa, koska sillä on jo toinen Daniel kierroksessa. Minulla ei ole ollut yhtään.

Olen suunnilleen samanikäinen kuin Vickani, joten olen jo pienestä pitäen tuntenut että minulla ja kruununperijällä on jokin korkeampi henkinen yhteys. Yhteys on kuitenkin ruvennut voimakkaasti pätkimään mitä vanhemmiksi olemme Vickanin kanssa tulleet. Lähinnä verkon heikkeneminen on ilmennyt siten, että elämiemme yhtäläisyydet ovat entisestäänkin vähentyneet. Tästä olen erityisen katkera, sillä luulin aina, että Victuuria välittäisi myös vähempiosaisista siskoistaan.

Ensinnäkin minua pännii tuo Daniel juttu. On epäreilua, että Vickanilla on poikaystävä, jonka hiustyyli noudattelee Ilta-Sanomien mukaan miesten uusinta vielä julkaisematonta trendiä. Toiseksi on epäreilua, että Vickanin Danielit pysyvät näkökentällä huomattavan pitkiä aikoja. Ja kolmanneksi kupolista nappaa se että Vickan löytää tosta vaan itselleen äijän kuntosalilta.

Minusta Vickanin kuningatarkoulutukseen voisi lisätä pari oppituntia siitä mitä on tavallisen pallukan miehen hankinta. Silloin rinpressakin tietäisi, että me tavisnaiset joudumme etsimään omat varsin epätrendihiuksiset kavaljeerimme sumuisista kuppiloista hämärän rajamailta ja yleensä etsintöjen palkkioksi saa kotiinsa tauotta örisevän kaksi päivää maisemissa köllivän körilään.

Toinen juttu missä hän voisi koskettaa tavallisen duunarin peruskalliota on vakituisen työpaikan metsästys. Victuurian kun ei tarvitse kantaa huolta siitä, että hänen kuningatar-uransa pätkittäisiin 50 eri osaan joista jokaisen välillä pidetään pieni muutaman päivän hengähdystauko, jotta saadaan liksat ja lomat deletoitua taivaan tuuliin yhtä kustannustehokkaasti kuin Soneran umtsit.

Olisi myös kiva, jos rinsessa ei käyttäisi kaiken aikaa kovalla massendaalilla ostettuja vaatteita, eikä asettelisi lettiään sieville sikkuroille. Hänen pitäisi ymmärtää, että tavalliselle KTN-naiselle tulee surku puseroon, kun itse joutuu vuodesta toiseen hyppäämään rasvatukassa henkkamaukan alennusmyynneissä ja toinen kävelee siinä vieressä jossain manolo blahnikeissa ja versaceissa tukka sykkyrällä.

Aina frässi Victoria on tuskin koskaan myöskään sammunut railakkaan ravintolaillan jälkeen omaan vessaansa, kuljetellut kotiinsa yön pimeinä tunteina epämääräisiä seurueita saati herännyt aamulla siihen ettei henki kulje kun edellisenä iltana on poltettu pari kartonkia tupakkaa. Ehei. Victoria se vaan golffaa Danielinsa kanssa kaikki viikonloput ja viettää onnellisen seesteistä ja ihanteellisen tervehenkistä elämää.

Ainoa asia josta en ole kruunupäälle kateellinen on ajatus siitä, että mikäli Vickanilta riisuttaisiin materiat, arvoasemat, hierarkiat, massit ja erityisesti kaikki Danielit, niin jäisikö hänestä mitään jäljelle, ja jos jäisi niin mitä? Vaikka Vickan lieneekin varsin fiksu leidi, uskon että varustusten ja asemien radikaali vähennys ja jopa poisto vaikuttaisi merkittävästi hänen persoonallisuuteensa. Vastaavasti taas jos minut riisutaan samoista materioista jäljelle jää muuntumaton kopio varustellusta versiosta.

Jotenkin ei silti lohduta.
- posted by Mirjami @ tiistai, elokuu 26, 2003

 
Paapatusta
Voi herrankiesus miten paljon räkää voi ihmisnenään mahtua. Olen parissa päivässä tursottanut puolikkaan maxinessupaketin täyteen tuota kalvakkaa limalötköä, ja silti kupolista irtoaa edelleen käsittämättömiä määriä varsin nihkeästi liikkuvaa tavaraa. Johoh, kai se joskus hellittää.

Turvonnut, hikinen ja kauttaaltaan paisunut minä (ei siis mitenkään normaalitilasta poikkeava) hiippasi silti tänäänkin suorittamaan velvollisuuksiaan ja kyllä kannatti. Näin nimittäin jälleen ”Hänet jota en voi koskaan saada”.

Suosikki ATM-blogipojuni Henksu kyseli taannoin, voisivatko naiset luopua naamansa pakkeloinnista edes hetkeksi. Tai vähentää siihen kuluvaa aikaansa vaikka puolella. Henksun mukaan ainoa oikea julkinen selitys naisten laittautumiselle on se, että naiset laittautuvat itseään varten.

No, kuten arvata saattaa, minä en laittaudu edes turvonneessa limapallotilassa itseäni varten (ehkä pitäisi). Pakkeloisin naamaani vaikka viisitoista tuntia putkeen, jos se edesauttaisi sitä, että ”Hän jolta en koskaan voi saada” puhuisi minulle nykyistä enemmän.

”Hän jota en koskaan voi saada” on mies jota en muutamasta vittumaisesta syystä voi koskaan saada. Juuripa sen takia hän on juuri sellainen, jonka minä tietysti mielestäni tarvitsisin. ”Hän jolta en koskaan voi saada” on sellainen ihminen, jota minä en pysty vedättämään, jonka kanssa en voi pelata, ja jonka jyräämiseen rahkeeni eivät riitä. Ummmmm, me like :)

Eipä sillä, että tarkoituksella ja päämäärähakuisesti vedättelisin äijiä. Toki teen niin mikäli siihen annetaan mahdollisuus. Persoonallisuuteni on nimittäin sen verran kieroutunut, että tarvitsen vierelleni tyypin, josta riittää vastusta. Ja kun saan vastusta, kunnioitan ja oih kuinka kovasti myös rakastan.

Kun tapasin aikoinaan ”Hänet jota en koskaan voi saada” tajusin että haluan hänen tyyppisensä miehen. Mielellään sellaisen jolta voi kaiken muun hyvän lisäksi sitten myös saada. Ohhoh, kyllä huomaa että aivot ovat limaa täynnä ;)

Ennen kuin lopetan, täytyy todeta että olen kaiken liman tursottamisen lisäksi tehnyt myös hyviä tekoja ja ajatellut ATM-miehiä. Löysin Henksulle ja muillekin itsensä ATM-miehiksi luokitteleville muutaman linksun, joista saattaa löytyä lohtua arjen ahdinkoon. Ja kun seuraavaksi kirjoitan, koitan paasata aiheesta ”älkää ottako ihmiset itseänne niin helvetin vakavasti”.
- posted by Mirjami @ perjantai, elokuu 22, 2003

 
Jargonia
Vaihdan taas tutuhkoon jolkotukseen, joskaan en jaksa rustata turhauttavista mieskohtaloistani, koska olen päättänyt pitää totaalisen mieslakon. Se alkoi maanantaina ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä päättyy jonakin lähiviikonloppuna, mutta en mieti sitä vielä.

Onneksi kuitenkin pääsin kotoa netin äärestä töihin netin ääreen. Surffaamisen tuloksena löysin nyt tämän. Oiken fiiniä, joskin olen edelleen Harri Teikan pauloissa.

Himpsuun hipsiessäni tapasin puolitutun mimmin. Olin kauttarantain kuullut että neito oli
hiljattain vaihtanut leivänantajaansa, ja kysyin siksi viattoman ja yksinkertaisen small talk-kyssärin siitä miten hän oli uudessa duunissaan viihtynyt. Vastaukseksi sain katsauksen henkilön elämäkertaan ja työhistoriaan, sekä selostuksen viime tunnin tiimitapaamisesta, jossa oli pohdittu innovatiivisen ja oppivan laatupalaverin perustamista jonka tarkoituksena on käsitellä henkilöstön kehittämistä siten että kartoitus aloitetaan lähtötilanteesta josta sitten edelleen edetään ammatilliseen osaamiseen ja lopulta koko organisaation muutostavoitteiden hallintaan.

Mikähän vittu siinä on, että nimenomaan tällaiset sliipatut urbaanitrendiköt eivät käsitä sitä että kun teet duunia jollekin firmalle, kunnalle tai valtiolle olet duunari etkä tähtiä hipova korvaamaton puolijumala. Uijuih mikä egon lasku. Aivan samalla tavalla se massi tulee siitä tietokoneen näppiksen paukuttelusta kuin raksalla olosta. Ja aivan saman saatanan summan se verottaja vie siitä välistä ja juuri ne samat sentit menevät sen firman omistajan pussiin kummankin duunarin työnteosta. Miten akateemisen koulutuksen saanut duunari eroaa niin sanotusta perusduunarista tässä suhteessa? Ei niin helvetin mitenkään.

Vaikka sitä ei likaisikaan kätösiään paskaan ja rasvaan, on termi duunari silti varsin käyttökelpoinen ja etenkin oikeaoppinen itsekullekin säädylle koulutuksesta riippumatta.

Tällainen ”olen kaikkea tätä ja paljon muutakin, kuulkaa minua kun puhun teille” – vaihe vaivaa erityisesti minun ikäluokkaani ja juuri sitä korkeakouluista valmistumassa olevaa jengiä ja nimenomaan naisia. Njet panimaaju mikä nousee hattuun, kun yleensä tilanne on vielä niin surkea, ettei sinne hattuun edes ole tavaraa nostettavaksi asti. Miehissä saman sarjan edustajia riittää tietysti myös yllin kyllin, mutta ilmeisesti heidän turpansa tukitaan miesporukoissa naispätejiä aiemmin.

Muistan silti liian hyvin eräänkin luennon, jossa ilmeisen edistyksellinen jannu ei antanut opettajalle suunvuoroa vaahdotessaan Lontoon työpaikallaan käydyistä video meetingeistä, joissa converseissataan in real time kato big bossien kanssa all over the world.

Tällaisille tyypeille pitäisi aina sanoa kesken heidän kiihkeimmän egonbuustauksensa seuraava
lauserimpsu: NO NO, NO NO, ÄLÄ PERKELE! Kyllä hiljenevät, ainakin toviksi. Sama käsittely voidaan toistaa tarvittaessa sanajärjestyksiä muuntelemalla, huuhtelua ei tarvita.
- posted by Mirjami @ keskiviikko, elokuu 20, 2003

 
Blogin laajennusta
Olen kuluttanut muutamat viime päivät ranskalaisen manikyyrin teon opetteluun. Eihän siitä näytä helvettiäkään tulevan, joten haaveeni kosmetologin tai kukkamekkotytön urasta näyttää jälleen kokevan murskaavan takaiskun.

Aika ajoin kuumehoureissani olen lisäksi surrannut netissä josta löysin tämän ja ihastuin, tietty.
Samalta istumalta luin lähes kaikki muutkin tekstit, suosittelen etenkin Iltamietteisiin tutustumista, kirjoitus jossa kiteytetään terävästi kaikki olennainen. Tässä mies joka kirjoittaa minun makuuni.

Jossain vaiheessa joku sanoi jossain, että kirjoitan miesmäisesti. Niin. Mikä mahtaa olla miesmäistä ja mikä naismaista. Tästä olen luultavasti jutustellut jo aiemminkin.

Tavallisesti en jaksa lukea opuksia, joissa tilitetään pitkillä lauseilla ja tieteellisillä kaavoilla joitakin jonninjoutavia juttuja. Ehkä pitäisi. Olen pikemminkin mieltynyt Bukowskin, Liksomin, Härkösen, Tammisen ja Tervonkin kaltaisiin kirjailijoihin. Heitä ja heidän tyylisiään lukisin kaiket viikot mikäli se olisi mahdollista.

Kerran eräs kirjoittajaopettajistani totesi minun olevan inhorealisti. Tämä kommentti irtosi, kun olin kyydittänyt tunnille muutaman aa nelosen kuvailukertomuksen kotiinsa kuolleesta koiran syömästä alkoholistista ja sitten lukenut sen tohkeissani väriseviä äänenpainoja käyttäen.

Tämä blogi kaipaa uutta näkökulmaa ainakin hetkeksi. Eihän sitä aina jaksa miehistä rutista ja väläytellä huumorinkukkaa. Koska en vieläkään pääse sairaalta hieltäni loikkimaan pupujen sekaan luontoon, tarjoilen muutaman vuoden takaisen tekstini pikku Liisasta. Liian tavallinen tarina hyvinvointi Suomessa, edelleen.

Liisa istuu keittiön lattialla. Vaaleanpunaiset sormet murentavat leipäpalaa.
Pieni ruumis keinuu edestakaisin. Silmien taakse piiloutunut kauhu kuiskii tytön korvissa.

Liisan vieressä makaa äiti. Lattia peittää äidin kasvot, hiukset ovat verestä punaiset.
Kauhu jyskyttää Liisan ohimoilla. Se huutaa sanoja, jotka äiti on tavannut ajaa tiehensä.
Nyt äiti on hiljaa.

Askeleet pysähtyvät keittiön ovelle. Liisa tuijottaa mustia kenkiä.
Kengät ovat kauhun liittolaisia. Kohta ulko-ovi pamahtaa kiinni.
Isä on lähtenyt kodista.
- posted by Mirjami @ maanantai, elokuu 18, 2003

 
Laadukas seksi
Pakko jatkaa jälleen periaatteitteni vastaisesti edellisestä topicista (yhyy mikä kamala finglismienglismi ;). Aion kyllä vielä joskus kirmata aiheineni luonnon keskelle jahtaamaan kannettavani kanssa myrskyisiä syyspilviä ja kellastuvia lehtiä, mutta koska seksi on ennenkin vienyt voiton suunnitelmistani se tekee sen nytkin.

Henry luulottelee itsekseen, että naisten mielestä laadukkaaseen seksiin tarvitaan koulutettu ja massikas mies, pop-idoli tai Juhani Palmu. Henry kultsi, usko kun sanon ettei se noin ole. Ei ainakaan se Juhani Palmu.

Viitaten edellisessä sepustuksessa esitettyihin lyhenteisiin, voin kokemuksella todeta, että YTM:ltä saa tavallisimmin perin heikkoa ATS:ää, sillä tällainen varsin itsetietoinen jannu nimenomaan uskottelee materian ja statuksensa (tai vesisänkynsä) kiihottavan naista. Varmaan joitain kiihottaakin, mutta minua ei kyllä kukaan jumppaa lompakollaan.

Sen sijaan olen saanut perus YTS:ää lähinnä KTM:ltä, mutta loistokkainta sellaista olen harrastanut muutaman ilmeisesti ATM:eyden rajamailla kiikkuvan miehen kanssa. Tällainen mies, jonka ei tarvitse röyhistellä autollaan, egollaan tai urallaan voi keskittyä fyysisessä tilanteessa olennaisempiin asioihin. Usein myös ne miehiset naisentyydytyspaineet ovat saaneet näytelmästä vain ohikulkijan roolin. Ja kuten nainenkin, myös mies paranee vanhetessaan.

Koska Henry käytti myös kaurapuuron syömistä ilmeisesti perus ATS:n vertauskuvana, voisin selventää ruokatermein, miltä tällainen nihkeä ATS-sessio naisesta todella tuntuu. Normaalitilanteessahan puuroa nostetaan lusikalla lautaselta suuhun, josta se tavallisimmin siirtyy ruokatorvea pitkin mahalaukkuun ja aiheuttaa riittävän lappauksen jälkeen kylläisyyden tunteen.

No, ajatellaan että ihmisellä on todella nälkä. Hän nostaa lusikan huulilleen, mutta ei syystä taikka toisesta saa sitä puuroineen suuhunsa. Joka kerran kun hän toistaa tämän puuduttavan ruutiininomaisen liikkeen käy sama nakki. Puuro ei tule suuhun (okei, puuro ei ehkä ole paras vertauskuva ;) eikä ihminen siten kylläiseksi. Tätä on ATS naisen näkökulmasta.

Henkka missaa myös naisen pään osuuden YTS:ssä ja tarjoilee tilalle yhteiskuntaa. Juttu nyt kuitenkin on vaan niin, että minä en ainakaan halua yhteiskunnan, en tämänkään jonka pitäisi voida
hyvin, sekaantuvan seksielämääni. Kuten herttainen Kelly Osbournekin totesi: ”my vagina, my business”.

Henryn kirjoituksen taustalta kuultavat ne ikimiehiset luulot, että naisen nautintoon vaikuttavat parrun koko, junttauskestävyys, kroppa ja raha. Eli vaikka ATM:iä blogissa ollaankin, miehen tehtäväksi lasketaan silti edelleen naisen tyydytyksen takaaminen. Aika paljon ja valitettavasti hiukka liikaakin vaadittu.

Naiselle täydellisen tyydytyksen aktissa voi taata nimittäin vain nainen itse. Ei siinä paljon valtiot, pykälät ja tasa-arvolautakunnat auta. Mies voi halutessaan auttaa paljonkin.

- posted by Mirjami @ sunnuntai, elokuu 17, 2003

 
Olen KTN
Olen nyt jostakin käsittämättömästä syystä viehtynyt ATM-YTM-akseliin. Siksi ajattelin lanseerata pari uutta (?) termiä käyttöön. Koska akseli on mustavalkoisen harmaa, eikä kultaista keskitietä ole näkyvissä, haluaisin purkittaa käyttöön uuden termin: KTM. Kirjainyhdistelmä saattaa muistuttaa epäilyttävästi eräästä korkeakoulututkinnosta saatavaa titteliä, muttei tietenkään tässä yhteydessä tarkoita sitä. Ehkä juuri tämän pienoisen yhtäläisyyden vuoksi tämä välitaso on sulavasti sivuutettu blogipoikien teorioissa.

KTM on tietysti keskitason mies, ATM alemman tason ja YTM ylemmän tason, kaikille niille tiedoksi, jotka itseni tavoin aluksi repivät tuskaisina hiuksiaan kun eivät niinku hiffaa tätä juttua. ATM-YTM ja nyt myös KTM-termien ymmärtäminen vaatii tarkkaa ja hyvin harrasta sekä intensiivisen innovatiivista keskittymistä että etenkin perehtymistä asiaan. Tasorajat ovat niin tarkkoja, ettei niitä kuka tahansa pönttö hetkessä opi.

Koska en ole nähnyt missään puhuttavan naisten tasoista, olisi mielestäni erittäin tärkeää, jo sen tasa-arvonkin vuoksi, sijoitella naisetkin oikeisiin lokeroihinsa. Mitä siitä tulee, jos miehet ovat luukuissaan mutta me naiset lillumme vapaina? Ei mitään, ainakaan hyvää. Kaikkien feminiinien tulisikin nyt miettiä ovatko he ATN:a, KTN:a vaiko peräti YTN:a.

Vaikeampi probleemi on edelleen se, kuinka voi tietää mihin luukkuun itsensä tunkee. Tässä astuu kehiin seksi. Vihdoin päästään asiaan ;)

Seksin saantihan määrittelee ATM:n. Henry on kirjoittanut 12.8. tästä jotenkin siihen tapaan, että ATM saa seksiä vain maksamalla, tai jotain vastaavaa. Mielestäni olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että seksillekin määriteltäisiin tasot, sillä seksin laatu ratkaisee hyvin paljon etenkin naisilla saako todella vai eikö. Seksin tasot ovat siis tietysti logiikkaa noudattaen YTS, KTS ja ATS.

Naisilla saadun seksin taso siis määrittää sen mihin luukkuun hän sijoittuu. Voisin käyttää jälleen esimerkkinä itseäni, mutta kehoitan kaikkia muitakin naiskansalaisia perehtymään tähän aiheeseen, sillä koko elämänne suunta saattaa muuttua kun tiedätte mitä ihmistasoa edustatte.

Jos siis harrastaa vuodessa suunnilleen saman verran YTS:ää, KTS:ää ja ATS:ää, sanotaanko nyt vaikkapa kutakin neljä kertaa, eli yhteensä jyystää jotakuta/joitakuita 12 kertaa vuodessa, voi katsoa olevansa KTN. Vaikeaksi tämän tekee se, että samalta jumpparilta voi saada muutaman tunnin sisällä jopa kaikkien kolmen tasoista seksiä. Tällaisissa kiperissä pulmatilanteissa kannattaa käyttää maalaisjärkeä ja arvioida realistisesti sessioiden keskitasoksi joku kolmesta vaihtoehdosta.

Jos taasen harrastaa ainoastaan KTS:ää ja YTS:ää, siirtyy hiljalleen jo YTN:n puolelle. Jos onnistuu saamaan vuoden aikana vain ja ainoastaan YTS:ää, mikä on varsin kunnioitettava suoritus, on kiistaton YTN. Vastaavasti taas jos saldona on ainoastaan hiukan KTS:ää ja enimmäkseen ATS:ää taipuu käyrä ATN:n puolelle.

Tämän kaavan perusteella olen tällä hetkellä KTN. Olen harrastanut tämän vuoden puolella aluksi muutamaan otteeseen villiä ja hikistä YTS:ää, sitten vaapuin toiseen ääripäähän ja sain melko surkeaa ATS:ää, josta seuraavaksi siirryin ihan kelvolliseen KTS:ään. Tämän vuoden puolella tapahtuvat kerrat määrittävät lopullisen tasoni. Mikäli ehdin saamaan a) kaikkien kolmen tasoista seksiä b) pelkästään YTS:ää (voi kuinka haluaisinkaan) ja pari tasoittavaa tuokiota ATS:ää c) pelkkää KTS:ää tai d) pystyn olemaan selibaatissa, olen vuoden lopussakin vielä KTN. Jippii!

Seksitasojen määrittelyn ongelmana on subjektiivisuus. Siksi olisi kaiketi suotavaa, että aktitilanteessa olisi objektiivinen arvioija, joka voi määrittää puolueettomasti harrastettavan seksin tason. Objektiivisen arvioijan fyysinen läheisyys sessiotilanteessa saattaa kuitenkin vaikuttaa aktivistien suoritukseen, joten ehkä suositeltavin tapa olisi kuvata harrastettava seksi, ja esittää se sitten vaikkapa arvosteluraadille. Näin estetään se, että nainen nostaa itsensä YTN:ksi vaikka todellisuudessa seksin taso määrittäisi hänet ATN:ksi.

Siinäpä sitä. Seuraavaksi siirryn todennäköisesti luonnomukaisiin aiheisiin, sillä tämänkaltaiset ihastuttavasti kirjoitetut blogit saavat minut kaipaamaan menetettyä menneisyyttäni, jolloin en vielä ollut luonnosta vieraantumaton urbaani kauhukakara, enkä vielä ollut ehtinyt tuhota hiuksiani, ah niin jumalaista vartaloani ja ihoani tupakalla, viinalla sekä muilla räävittömillä epäsiveellisyyksillä ;)

- posted by Mirjami @ perjantai, elokuu 15, 2003

 
Aivojen kuilu, osa 2
Joinakin yön hiljaisina hetkinä olen miettinyt miksi jotkut miehet suhtautuvat niin perin
omituisilla tavoilla naisiin. Tuntuu, että joko oma äiti on pökkinyt heitä eteenpäin elämässä liian
pitkään, tai sitten lopettanut hoivaamisen liian aikaisin. Jotta itse osaisin vastaisuudessa erottaa
nämä merkilliset hiipparit ajoissa ja suunnata aikani niihin kunnon miehiin (hyötyajattelua, kyllä kyllä)
ajattelin ryhtyä tekemään muistiinpanoja, jotta jatkossa voin oireiden perusteella yhdistää ukkelin ja vaivan
yhteen nopeammin ja siten lähteä käpyttämään aiemmin. Heikkoutena kirjaamisjärjestelmässä on kuitenkin se,
että vaivat saattavat varioida ja muuntua jopa tunnistamattomiksi.

Tapaus numero 1): Alemmuuskompleksi&heikko itsetunto.
Tämän luulisin jo tunnistavani, sattunut sen verran usein. Jos juttu alkaa, sen tyypillisenä piirtenä on jostakin pirun liekistä syttyvä hirvittävä intohimo, jonka seurauksena loppuvat tavallisimmin syöminen, nukkuminen ja valitettavaa kyllä aivotoiminta. Alusta lähtien alitajunnan sopukoissa kytee kuitenkin ajatus: tässä on jotakin pielessä. Ja yleensä onkin.

Seuraavassa esimerkkitapaus, jossa sulkapallo toimi tapauksen tunnistamisen laukaisevana tekijänä.
Luulin saatuani kutsun pelaamaan sulkapalloa, että kyseessä olisi viaton pallottelusessio. Pian kuitenkin ilmeni, että pelillä tarkoitettiin hampaat irvessä tapahtuvaa verisestä kamppailua, jossa hien pitäisi virrata puroina pitkin jumppasalin lattiaa. Koska olin virheellisesti argumentoinut osaavani pelata sulkapalloa, ja kävi ilmi,
että olin ajatellut sen tarkoittavan jotakuinkin sitä että osun palloon silloin tällöin,
esimerkki ilmoitti ettemme enää jatkossa harrasta yhdessä minkään sortin pallopelejä. Ja koska hänen maksamansa tunti (hän halusi maksaa) oli kulunut ilman että yksikään hikitippa oli pudonnut lattialle, seurasi pallottelua jonkinasteinen vihanpurkaus.

Tuntien kuluttua esimerkki pyysi, että siirtäisin hesarini hänen osoitteeseensa jotta voisimme hiljalleen muuttaa samojen seinien sisälle. Keskellä yötä samainen prinssi herätti minut unesta ja ryhtyi paasaamaan siitä kuinka olen hänen elämänsä asialistalla sijalla viimeinen, kuinka en merkitse hänelle mitään ja kuinka hän ei enää halua uhrata aikaansa naisille, varsinkaan sellaisille, jotka sanovat osaavansa pelata sulkapalloa, mutta jotka eivät sitten osaakaan. Pelaamistaitojen sanomisillani oli kuulemma suhdetta koskeva syvempi merkitys, tarkempaa analyysiä aiheesta en enää kykene valitettavasti muistamaan. Sen kuitenkin muistan, että seuraavana aamuna kaikki vedettiin takaisin ja toimintaa olisi haluttu jatkaa surkeista
pelitaidoistani huolimatta. Jepu jepu jee ;)

Tapaus numero 2): Hallitse ja hajoita. Tyypilliset piirteet: naista pidetään holding-asennossa, häntä pitää kytätä ja hänen menemisensä ja etenkin menneisyytensä pitää tutkia. Nainen on tässä ajatusmaailmassa huora joka levittelee heti haarojaan, mikäli miehen silmä välttää. Juttu alkaa siten, että mies on hiukan vaikeasti tavoiteltavissa. Häneen pitää pitää aktiivista yhteyttä, eikä hänellä tavallisimmin ole aikaa tapailla. Jos kuitenkin satutaan sopimaan treffit, ne tavallisimmin perutaan muutamaa tuntia ennen h-hetkeä.
Peruutuksen yhteydessä tyyppiesimerkki ehdottaa uutta aikaa. Jos uusi aika sopii naiselle, seuraavia treffejä ei peruta, sillä hallinta-asema on saavutettu. Intiimeissä tilanteissa kyselee epämiellyttäviä kysymyksiä naisen entisistä suhteista, mahdollisista sukupuolitaudeista ja ehkäisymenetelmistä.

Tämä typpi ui ketterästi naisen kaveripiiriin ja pitää heihinkin yhteyttä lisätietojen toivossa.
Odottaa (ihan oikeasti) naisen kyykkivän aina luurin päällä sormi vastausnappulalla ja olevan jatkuvasti valmiina singahtamaan sinne mihin mies tahtoo. Mikäli nainen ei joskus vastaa soittoon, seuraa ristikuulustelu siitä mitä hän oli juuri silloin tekemässä. Aiheuttaa olotilan, jossa luulee tekevänsä kaiken aikaa jotakin väärin.

Tämän tyypin sekoittaa etenkin aluksi normaaliin "en ole sinusta kiinnostunut"-henkilöön. Mutta jo muutaman kuukauden tuttavuuden jälkeen ilmenevä hillitön omistushalu ja mustasukkaisuus paljastavat kuitenkin otuksen perimmäisen ja melko pelottavankin luonteen.

Tapaus numero 3) Suojelija. Tyypilliset piirteet: nainen on heikko ja tarvitsee miehen elämäänsä selviytyäkseen
jokapäiväisessä arjessa. Maailma on paha pallo jota miehet hallitsevat, nainen tarvitsee siksi tämän järkevän ja
tavallisimmin ruumiinkooltaan isohkon miehen suojelua. Luulen tunnistavani tämänkin, sillä näitäkin on jo jokunen kertynyt kokemusarkistooni.

Esimerkkitapaus: Olen nukkumassa kotonani omassa sängyssäni. Mies soittaa, haluaa tulla
yöksi. Saapuu ja käy ensitöikseen hiljentämässä häiriköivät naapurit. Seuraavaksi siirtyy sänkyyni nukkumaan,
kiipeän hänen syliinsä (koska hän on iso ja siellä sylissä on siis turvallista olla). Nukahtamiskynnykseni
korvilla kuulen kun korvaani kuiskitaan, että minun ei tarvitse enää pelätä mitään, sen sijaan minulla pitäisi
olla maailman turvallisin olo, sillä hän on nyt saapunut suojelemaan minua
(Miltä? Niiltä metelöiviltä naapureiltako?).

Aiheuttaa tunteen, etten pärjää maailmassa itse, en osaa ajatella omaa parastani saati tehdä itsenäisesti
juuri mitään muutakaan (sillä hän tietää lähes kaiken minua paremmin) ja lopulta
hillittömän ahdistuksesta johtuvan raivokohtauksen, jota mies ei mitenkään voi ymmärtää.

Esimerkkitapauksista ehdottomasti vaikein, sillä tavallisimmin hyväntahtoista suojelua pitää ensialkuun
miellyttävänä, ja mikäli kapasiteettia riittää muuhunkin, on suojelijaa vaikea tunnistaa nopeasti.
Miehen tavallisimmin varsin pahaa tarkoittamattoman ajatusmaailman vuoksi poiskäpyttelytilanteessa syntyy vaikeuksia, sillä yksikään selitys suojelun synnyttämästä ahdistuksesta ei mene tavallisimmin jakeluun.

Olen funtsaillut etenkin kahden ensimmäisen tapaustyyppien käytöstä miespuolisten ystävieni kanssa.
Toivostani huolimatta hekään eivät ole keksineet kollegoidensa käytökselle minkäänlaisia selityksiä.
Tavallisimmin on kuulunut lyhyt ja ytimekäs käsky: jätä se, se on hullu. Lyhyenlännän muistini,
ilmeisesti puuttumattoman kirjanpitoni, sekä kaiketi liian avoimen suhtautumiseni johdosta törmään vastaaviin
keisseihin kuitenkin satunnaisesti edelleen.
- posted by Mirjami @ keskiviikko, elokuu 13, 2003

 
Venäläiset ihmissuhteet
Ensin pari riviä blogien välistä kömpelöä kommunikointia: Markku sekoittaa henkilöiden mielipiteet ja niihin tehdyt viittaukset. Markun tarkoittama teksti johon minä siis olen viittilöinyt löytyy edelleenkin täältä.

Markku, kuten minäkin, näyttää olevan innokas Venäjän kieltä osaamaton kyseisen maan ystävä. Lieneekö ihmissuhteiden markkina-arvoteoria ynnä muu samansorttinen rimpuilu sitten sieltä kotoisin. Venäjällä kun naisten ja miesten välinen arvottelu on vallan toista kuin täällä pullantuoksuisessa lintukodossa.

Venäjällä miehen tehtävä on olla mies. Näin kuulin eräältä venäläiseltä naiselta tässä jokunen hetki sitten. Mitä se sitten tarkoittaa? Kuulemma sitä, että miehen tehtävä on huolehtia naisesta ja lapsista, tuoda kotiin rahaa ja antaa sitä myös naiselle shoppailuihin ynnä muihin välttämättömiin toimenpiteisiin. Siksi jotkut suomalaiset miehet tuskailevat, kun ovat hakeneet taloonsa venäläisen naisen, joka sitten vie lompakosta kaikki killingit. Kulttuuriero.

Jos mies pyytää naisen ulos, hän kuulemma niinikään maksaa kaiken. On töykeää jos nainen haluaa itse maksaa. No entäpä sitten, jos nainen sattuukin tienaamaan enemmän kuin mies? Tässä vaiheessa venäläisnainen muuttui hiukan hiljaisemmaksi. Hän halusi tarkentaa, miten edellämainittu tilanne voisi käytännössä olla mahdollista.

Vastasin, että esimerkiksi siten, että nainen on korkeammin palkatussa ammatissa. Hän kysyi, että vaikkako niin, että nainen on ylempi virkailija ja mies esimerkiksi jonkin laitoksen puhtaanapitäjä (siis vaikkapa siivooja). Sanoin tarkoittavani nimenomaan tätä. Ja tässä pääsimme markkina-arvoteorian ytimeen.

Venäjällä nainen ei kuulemma edes katsoisi miestä, joka on häntä noinkin paljon heikommassa
asemassa. Ei puhettakaan siis mistään tunteenpalosta alempitasoista (hip hei!) miestä kohtaan. Alempi mikä alempi. Eli mitä korkeammalle nainen itsensä kouluttaa, mitä enemmän hän tienaa ja niin edelleen, hänen miehensä pitää olla jatkuvasti ylempitasoinen kuin hän itse, jotta edellämainittu ”mies on mies”-kuvio pysyy kasassa.

Toinen jubatsuibba jota keskustelussamme sivusimme, oli venäläisnaisten itseluottamus, jota kieltämättä kyllä jonkin verran ihailen. Tämä neiti kun itse parhaillaan seurusteli, mutta sanoi reippaasti, että miehen tehtävä on tehdä aloitteita niin seurustelun alussa kuin sen kestäessäkin ja ellei näin tapahdu, hän ei pelkää jatkaa omaa elämäänsä eteenpäin. Sillä hän kyllä kuulemma löytää uuden miehen aivan varmasti. Silti hän nyt sattui kuitenkin rakastamaan tätä nykyistä miestään, joten vaihto ei ollut ajankohtainen ;) Aika tervettä ajattelua, vaikea kuvitella että hän konttailisi koirana pitkin ojanpohjia, itkisi silmät kuiviksi ja ruikuttelisi miehen perään.

En tiedä onko tämä siis nyt se kammottava markkina-arvoteoreettinen tilanne josta blogipoijjat vaahtoavat. Ovatkohan he erehtyneet maasta, Venäjä on kuitenkin melko lähellä tuossa vieressä. Suomessa ei ole em.tyyppistä monivuosituhantista kulttuuriperintöä, täällä ylempi virkamiesnainen voi vallan mainiosti seurustella duunarimiehen kanssa, jos tunteita ja itseluottamusta riittää. Täällä miehen ei tarvitse maksaa naiselle välttämättä yhtään mitään ja tavallisesti tilanne voi olla jopa niin päin, että nainen kokee ahdistavana mikäli mies tarjoaa hänelle massendaalia. Täällä ihmiset voivat elää tasa-arvoisessa suhteessa keskenään, siten että molemmat voivat olla rauhassa mitä ovat ilman ahdistavia mies-nais-rooleja (edellisen entryni rähinöistä huolimatta minäkin taidan kuitenkin nyt saada kokemusta sellaisesta).

Vai onko Venäjän ihmissuhdetilanne sitten se mihin haluttaisiin päästä? Että miehet olisivat taas miehiä ja naiset naisia. Miehet ylempiä ja naiset alempia. Ei homoja eikä lesboja, eikä ainakaan kovin paljon ulkomaalaisia. Mies ottaa ja nainen antaa. Ja jos mies ei ota, nainen ei enää anna vaan häipyy. Miehen tehtävä on pitää nainen onnellisena. Ihan oikeestikko hei?
- posted by Mirjami @ maanantai, elokuu 11, 2003

 
Agrressiivisia(kin) purkauksia
Jälleen ryhdyn paasaamaan juuri ilmeisesti suhteesta ulospotkittuna muutamasta asiasta. Pieni huomio muuten, tämä suhde näemmä kesti jopa ruhtinaalliset puolitoista kuukautta! Olen kaiketi hiljalleen siirtymässä uuteen stratosfääriin.

Aivan ensiksi täytyy kuitenkin kehua tämä Portti naisten maahan blogi, hyvin kirjoitettuja tekstejä hyvistä aiheista huumoria unohtamatta. Etenkään elokuun 6. päivän merkintään ”pieniä kehäpäätelmiä” minulla ei ole mitään lisättävää, loistava oivallus :) Sen sijaan tekstieni miesmäisyyttä käsittelevää kommentointia en ihan hiffannut.

Itse olen myös pohtinut piruuttani ATM-miehiä ja tullut siihen lopputulokseen, että minäkin olen heihin törmännyt. Minun elämäni ATM:t ovat blogipoikien teorian mukaan niitä joille en ole antanut. Vilkkaasta miesvaihtuvuudestani huolimatta heitäkin saattaa jostakin pölypussista löytyä, juuri nyt ei tule kyllä yhtään mieleen. Vakavikot huom: äskeisessä lauseryppäässä harrastettiin niin kutsuttua vitsailua.

ATM:lle muuten tiedoksi: ravintolassa koko illan viettänyt noin viiden promillen humalatilaa lähentelevä nainen pitää aamuviideltä heinäsirkkaakin sopivana pariutumiskumppanina, joten ehkäpä tekin kelpaatte ja siten jopa saatte, joten älkää vaipuko epätoivoiseen epätoivoon. Ajoittakaa toimintanne vain oikein.

No sitten seuraavaan aiheeseen, tässä raivoangstisessa tilassa tekstiä näyttää näköjään syntyvän rivakkaan tahtiin. Em. Portti naisten maahan blogilla mainittiin minun puolustaneen miehiä. Vaikka näin olisi joskus päässytkin käymään, nyt tulee suunnanvaihdos ainakin tämän entryn ajaksi, koska juuri suhteenyritelmän päättäneenä en jaksa enkä varsinkaan halua olla miesystävällinen. Tsorgen.

Meikäläisen tapaisen naisen on nimittäin mahdollisuus saada näköjään vain kahdenlaisia miehiä. Molemmista on ylitarjontaa. A-tyyppi edustaa jo täällä aiemmin kuvailemaani palvojaa, joka vajoaa välittömästi polvilleen koska olen kaikinpuolin ah niin ihana, että kun vain paskallakin käyn niin sekin on ihmeellistä. B-tyyppi taas näyttää ulospäin normaalilta vikertäjältä, mutta kun käy ilmi etten minä pidä ukkelia ihmistä kummempana, en palvo häntä ja lisäksi minua on mahdoton alistaa ja kontrolloida niin sitten ryhdytään hakemaan sitä hallinta-asemaa hinnalla millä hyvänsä.

Tavallisimmin tämä helvetin typerä henkinen ylivalta koitetaan saavuttaa minua dissaamalla. Esimerkiksi olen ollut pelottavien yliopisto-opintojeni takia oikeasta elämästä mitään tietämätön kirjaviisas tytön ressukka (voi kun olisinkin, siis se kirjaviisas).

Onneksi minulla on kuitenkin ihan omat, vaikkakin ilmeisen happamat, aivot, joiden sähkövirtojen avulla voin sitten miettiä suhteentynkää hiertäviä asioita, vedellä parit johtopäätökset ja sanoa soromnoo. Sillä eihän tälläistä temppuilua jaksa etenkään kun on mahdollisuus valita. Eihän?

No niin. Eiköhän siinä ollut riittävästi, vaikkakaan ei niin paljon kuin ajattelin joten jatkoa seurannee. Nyt lähden kuitenkin parantamaan maailmaa ystävieni kanssa ja todennäköisesti myös sumentamaan pääkoppaani uusia suhteita varten.
- posted by Mirjami @ lauantai, elokuu 09, 2003

 
Keskiviikkosaarna
Ou mai gaad, joudun jatkamaan lavennetusti edellisestä aiheesta koska asiaa riittää vieläkin.
Pyrin ettei tule tavaksi ;)

Palataan aluksi jo muinaisessa Kreikassakin olleisiin haaremeihin (vanha äikän openi repisi nyt hiukset päänahastaan jos näkisi tuon kielikuvan), tai tarkalleen ottaen siihen hypoteesiin, että naisella olisi monta miestä. No, minä en suin surminkaan voisi kuvitella tilannetta, jossa kertoisin miehelle, että olen sun kanssa mutta deittaan tota toistakin. Syystä jotta: jos mies senkin jälkeen pysyisi paikallaan ja haluasi edelleen viritellä yhteisiä sointuja kanssani, en pystyisi mitenkään kunnioittamaan häntä. Tietysti ristiriitaista, mutta taasen niin totta että taidan unohtaa koko haaremoinnin suunnittelun ;)

Yksi asia on nimittäin vissi - mies joka palvoo naista kuin uutta auringonjumalaa saa ainakin minut pinkomaan lähimmälle pururadalle parinsadan kilometrin lenkille. Jälleen voisin ammentaa empiirisestä kokemusmaailmastani tilanteen, jossa kiltti poika edelleenkin kolmen vuoden jälkeen jaksaa palvoa ja yrittää, vaikka olen useampaan otteeseen ja jo muutaman kuukauden kaverillisen tuttavuuden jälkeen sanonut että ei tästä mitää koskaan tuu, olen pahoillani, piste.

Palvominen ahdistaa, sillä palvomistilanteessa palvoja nostaa palvottavan jalustalle ja tekee tästä yli-ihmisen. Rinnasta puristaa jo nyt kun vain kirjoittaa tilanteesta.

Ja sitten aiheeseen joka todennäköisesti saa feminiinit koroilleen. Katsokaas kun tämä palvominen ym. miesten eksyksissä olo johtuu minun mielestäni osaksi siitä, että naiset ovat ottaneet paikkansa (länsi)maailmassa. Erinomainen juttu. Mutta jossakin ollaan menty pieleen: (warning! seuraavana humanistisoopaa) ihmiset pitäisi kohdata nyt, kun tasa-arvo on täällä meillä Suomessa jo jollakin mallilla, ihmisyytensä mukaan. Ei siis sukupuolensa, seksuaalisen suuntautumisensa, ihonvärinsä, koulutuksensa tms. turhanpäiväisen sälän perusteella vaan yksinkertaisesti katsoa heitä ihmisinä. Okei, ehkä vielä vähän vaikea juttu täällä peräpohjolassa.

Toinen juttu mikä rassaa on miesten kyykytys. Esimerkiksi jossakin naistenlehdessä aikoinaan ollut iso otsikko "kouluta miestäsi kuin koiraa" sai ainakin minut voimaan pahoin, koska lähipiirissäni on useita miehiä, joita en todellakaan antaisi yhdenkään naiseliön käsitellä em.oppien mukaan, saati että heille edes puhuttaisiin moiseen alentuvaan tyylin. Hyökkäisin naiskiusaajien kimppuun erityisesti siitä syystä, että kyseiset mieseläjät eivät itse koskaan halventaisi naista vastaavaan tapaan.

On totta että naisia on kyykytetty satoja vuosia, mutta mitä sitten. Onko meidän pakko olla jatkuvasti yhtä tyhmiä ja ryhtyä seuraavaksi halventamaan toisen sukupuolen ihmisarvoa, eikö voitaisi kehittyä kun ollaan kuitenkin melko älykkäitä eliöitä. Eräs minua nuorempi jannu totesi kerran välkysti, että harva pari-kolmekymppinen nainen voi ihan oikeasti sanoa kokeneensa suomenmaassa syrjintää sukupuolensa takia.

Jos me kaikki olisimme vain ihmisiä joilla on siten luonnollisesti oma kunnioitettava ihmisarvonsa, miesten ei tarvitsisi olla machoja lihaskimppuja eikä naisten kukkamekoissa hihitteleviä neitsyitä. Ah vot, tässä ratkaisu maailman ongelmiin :) Tietenkään asiat eivät ole näin iisejä ja sekä miesten että naisten päitä kiristävät vanhat aataminaikaiset pipot, jotka kuiskivat niitä iänikuisia totuuksiaan siitä millainen on hyvä nainen ja mies.

Kolmas juttu jota en jaksa ymmärtää nykyaikaisessa tasa-arvokeskustelussa ovat kappas kummaa arvot. Kun tämä tasa-arvo on nyt nähtävästi saavutettu siten, että naiset saavat elää kuin miehet, eli naida, juoda, rällätä, käydä armeijaa ja saada johtavan aseman duunissa. Ihan jees, ei siinä mitään. Mutta em.asiat edustavat vallattoman miehisiä eli niin sanottuja kovia arvoja. Kukaan ei esimerkiksi kunnioita nykypäivänä sitä naista, joka haluaa toteuttaa omaa naiseuttaan olemalla kotona ja hoitamassa lastaan. Nou wei, häntä suorastaan vihataan urbaanien naisten keskuudessa.

Näiden riimien ulkopuolelle on nyt tarkoituksellisesti rajattu ihmisten odotukset ja asenteet, sillä kyllä, minäkin tunnen sen sukulaistädin joka jokaisen vierailun yhteydessä tinkaa puuttuvasta poikaystävästä ja tekemättömistä lapsista. Sen sijaan että tarttuisin tätiä raivelista kiinni ja ravistaisin, olen pyrkinyt ajattelemaan ettei täti nyt vain ymmärrä juuri minua, enkä minä muuten tätiä. Simppeli keissi. Ja jos tädin sanat alkavat ahdistaa niin paljon, että minun täytyy alkaa hysteerisenä todistelemaan että on mulla ihan oikeesti ollu poikaystäviä, mutta ne nyt vaan häipyilee aina jonnekin, lienee syytä kääntää pistävä katse omien aivojen lohkoihin ja miettiä onko sinkkuus minulle ihan oikeasti ongelma, jos kerran reagoin tuttavatädin uteluihin raivarilla.

Mutta back to basics: täydellinen tasa-arvo olisi ihmisten kohtaamisen ihmisinä lisäksi (voi kuinka kökösti ilmaistu) myös mielestäni sitä, että naisellisiksi koetut pehmeämmät arvot (sorry vaan feministit) kuten hoivaaminen, synnyttäminen, lasten hoito, imettäminen, tunneäly (okei nyt alko itteäkin ahdistaa ;) nostettaisiin samalle arvostusskaalalle kuin tehokkuus, massin ansainta, rationaalisuus ym. kovat arvot. Mission impossible? Todennäköisesti kyllä, mutta ei tässä elossa ole nähtävästi mitään helpolla tarkoitus saadakaan.

- posted by Mirjami @ keskiviikko, elokuu 06, 2003

 
Monet miehet
Lomalta palattuani lueskelin muutamia blogeja, ja huomasin että minusta ja suhdesekoiluistani ollaan huolestuneita. Kuinka herttaista :) Samalla olin jo provosoinut jotakin ärhäkkää blogipoikaa, jollaista ennen blogeeraus-urani aloittamista epäilin jossain vaiheessa ärsyttäväni. Ja aikaa on kulunut vasta vajaat pari kuukautta! Nopeasti on söseeräämiseni huomattu, kiitos siitä.

Mutta tilastot sikseen ja "asiaan". Kun muutama entry sitten ruikkasin siitä, etteivät jannut pysy näkökentällä muutamaa päivää kauempaa, niin mitäpä sitten jos tilanne kääntyykin ykskaks päälaelleen ja miehiä olisi tyrkyllä enemmän kuin yksi. Kesäisin, kun tuo aurinkokin vielä porottaa tunteet kuumiksi, lämpöä tuntuisi ajoittain säteilevän useammaltakin kuin yhdeltä miellyttävältä taholta.

Viime viikonlopun piknikillä istuksiessamme kuulin, että muutamalla kaukaisemmallakin tuttavalla on ollut samainen kiperä pähkinä purtavanaan. Ongelmia tällaisessa tilanteessa on tietysti lukuisia, mutta tärkeimmät niistä ovat a) kumman valitsee, vai valitseeko molemmat ja b) jos valitsee molemmat, kuinka pitää tahot tietämättöminä toisistaan. Etenkin jälkimmäinen vaihtoehto luokitellaan em. blogipoikien konservatiivisen puolueopin artiklassa "naisen sopiva käytös" ilmeisen moraalittomaksi ja paheelliseksi toimintatavaksi, hyi hyi :)

Hiljattain jossakin intellektuelli-lehdessä oli juttu nykypäivän seurustelusta. Hynttyyt lyödään yksiin, mutta kumpikaan osapuoli ei tunnusta seurustelevansa. Silti vedetään herneet, jos toinen tekee virheliikkeen epävirallisen suhteen ulkopuolelle. Vastaavasti trendsetter-lehti Image kirjoitti pitkän stoorin suomalaisesta don juanista, joka oli sekä naimisissa että avoliitossa ja tietysti parin eri naisen kanssa. Lapsiakin kaiketi viipotti jossakin päin.

Epävirallinen seurustelu avaa tietysti mahdollisuudet monenlaiselle toiminnalle, kun yhteisistä säännöistä ei ole sovittu sitoutumisen tuoman vastuun pelossa. Sen sijaan jos homma alkaa koskettaa viattomampia tahoja kuin muutamaa peluria (siis esimerkiksi lapsia), ei mielestäni ole mitään muuta toimintavaihtoehtoa kuin heittää pyyhe kehään. Ja useinkos sellaista nykyisin tapahtuu, eipä kovin.

Muutaman miehen dilemma toimii yhtä vaivalloisesti kuin muutaman naisen, ellei sitten ole polydraamoihin erikoistunut suhdesukkula. Meikäläisen pelisilmällä homma käytännössä kusee alta aikayksikön. Jos ja kun tilanne jossain vaiheessa paljastuu, on turha jäädä selittelemään yhtään mitään (miehillekin tiedoksi). Mikäli pyörittää useampaa samaan aikaan, on oltava valmis myös poistumaan peliareenalta hetkellä millä hyvänsä.

Kolmiodraamoihin ei minun tietääkseni naisten piireissä tavallisesti hakeuduta, niihin ajaudutaan. Huonosti pyyhkii silloin, jos kehittää tunteet jompaa kumpaa kandidaattia kohtaan. Silloin on sekunneista kiinni, että ehtii deletoida toisen suhteentyngän ennenkuin mr./ms. Vakava pääsee moraalittoman ja ah niin paheellisen toiminnan jäljille.

Polysuhteiden juuret lienevät, kuinka ollakkaan, kiinni miesten maailman savipohjassa. Haaremilla on helppo taata säännöllinen saanti. Naisten landiaan toiminta on hedelmöitynyt lähes sellaisenaan. Miesten kannalta siis huono ja pelottavakin juttu, sillä naisen(kin) mahdollisuus valita jostakin joukosta tarkoittaa väistämättä sitä, ettei noppa välttämättä pomppaakaan juuri sen miehen kohdalle, joka jo piti naista itsestäänselvästi omanaan.
- posted by Mirjami @ maanantai, elokuu 04, 2003